HelTrin syysleiri takana

Vuosi sitten, kun Irongirl ilmoitti tulostaan, ilmoitin puolestani Teemulle, että vuoden 2012 leirille on päästävä. Ja niinhän siinä kävi. Vauvakin sai ensimmäisen tri-leirinsä.

Oli mahtavaa nähdä ystäviä ja tuttuja lajitovereita. Osaltaan Irongirl vei luonnollisesti ilta-aikaani, joten yhdessäolo ja muutama hyvä luento ja keskustelu jäi välistä, mutta ehtiihän noita vielä.

Itse keskityin uintitreeneihin. Joogaa ja sauvakävelyä oli myös. Juosta ehdin kyllä vielä. Vauvan syöttö, Teemu altaasta pois, vauva vaihtoi syliä ja sitten olikin minun vuoro uida. Onneksi olen ammatiltani suunnittelija... :-)

Uintia tuli 3,5h ja sieltä se alkaa löytymään. Jahka keskivartalo vielä vahvistuu, niin entisellä mallilla ollaan (Teemun kommentti). Jee! Tästä on hyvä jatkaa treeniä, laatuun panostaen.

Vaaralla

On se vaan täällä ololla se(kin) hyvä puoli, että nousuja ja laskuja saa kyllä lenkille kuin lenkille (paitsi uinti, ehhehe). Tänään kävin taas hurauttamassa Vuokatinvaaralle, josta tämä oheinen kuvatodiste. Kävin kyllä ihan siellä ylhäällä, mutta sieltä ei tule hyvää kuvaa. Hienot on kyllä maisemat.

Parin viikon päästä on HelTrin syysleiri, jonne pääsyä vannotin Teemulta jo vuosi sitten! :-) Onneksi mahduttiin mukaan ja pääsee harjoittelemaan lajitovereiden kanssa Vierumäen maisemiin.

Allasuintia en ole tehnyt vielä kertaakaan synnytyksen jälkeen (ei mistään siihen liittyvästä syystä tai muustakaan erityisestä), mutta sekin pitää aloittaa ensi viikolla. Vauvauintia ei lasketa! :-)

Lokakuu ja treeni alkoivat

Kun kalenterissa käännettiin lokakuu esille, tuntui sopivalta polkaista myös harjoittelu käyntiin. Tämänhän mahdollistaa oikein hyvin sijaintimme Vuokatissa sekä rakas aviomieheni, joka vaipanvaihtoja pelkäämättä ottaa vauvan kainaloon ja sanelee minulle tehtävän harjoituksen.

Eilen ajoin pyörällä ihan huikeen jyrkän hiekkarinteen alle ja kipusin pehmeän seinän neljästi ylös. Olipa aika hapokasta.

On se vaan onni, kun löytyy valmentaja vierestä. Vielä hienompaa on Teemun kyky yksilöidä treenit tavoitteiden saavuttamiseksi eikä niin päin, että otetaan treeni ja toivotaan sen kehittävän edes jotakin, kun on se treeni kerran keksitty. Esim. hiekkarinteen nouseminen mm. minimoi juoksun iskutuksen, joka ei vielä tunnu hyvälle. En olisi itse hoksannut. :-)

Tunnustuksia

Olen pitänyt blogia vuodesta 2005 ja tätä blogia vuodesta 2007. Vuonna 2007 Teemu oli Lanzaroten Ironmanilla seitsemäs ja loppukaudesta menimme "häämatkalle" Havaijille. Kuitenkin siis, näin pitkään sain blogata ja nyt sain ensimmäiset "tunnustukset". Kiitos vain Kauramoottori ja Kaukomara.

Blogissani keskityn melko puhtaasti urheiluun ja liikuntaan, työ- järjestö- ja luottamustoimiasiat olen tarkoituksella jättänyt pois jutuistani. Vaikka olen toiminut niin seura- kuin liittotasolla mm. hallituksissa, niin en ole nähnyt järkeväksi alkaa kommentoimaan niitä asioita blogissani, vaan ne keskustelut ja päätökset käydään ja tehdään asiaan kuuluvissa yhteyksissä. Mielipiteensä pitää pystyä sanomaan silloin kun on sen aika, eikä jälkeenpäin.

Tunnustuksen sääntöjen mukaan saan jakaa sen edelleen viidelle lempiblogilleni. Blogeja on useita, mutta päädyin näihin:

Rakas mieheni Teemu bloggaa kohtuullisen harvoin, mutta sitäkin mukavampia tekstejä. Jutut ovat mielenkiintoista luettavaa, vaikka kirjoittaja oma aviomies onkin! :D

Pia kirjoittaa kirjoittaa minua kiinnostavista asioista ja on ollut oikein mielenkiintoista seurata myös koko perheen kehitystä triathlonin parissa. Ystävystytty on tässä ajan saatossa.

Tiina on tuttu ja vuosien takaa ja useat leirit ja kisamatkat (kuten se Havaijin "häämatka") on tehty samassa porukassa. Kuulumiset tulee seurattua blogin välityksellä, sillä molemmissa päissä taitaa riittää tohinaa ihan 24/7.

Merjan blogia on ilo lukea, sillä kirjoitukset ovat mietittyjä, hyvin rakennettuja ja niistä kumpuaa urheilun syvin olemus hänelle itselleen. Merja päätti urheilu-uransa, joten mielenkiinnolla odotan jatkoa, vaikka siitä voi varmasti puhua naamatusten teemukin äärellä! 

Tuukan blogia seuraan mielenkiinnolla, koska hän on hyvin paljon samanlaisessa tilanteessa Teemun kanssa. Tuukan kanssa on myös tehty kisareissuja niin Eurooppaan ja Ameriikkaan porukalla. Perheenlisäys ei ole vaikuttanut vauhtiin (ainakaan negatiivisesti), ainakin viimeisin kisa osoitti!

Pia on jo tunnustuksensa jakanut ja muut saavat jakaa sitä halutessaan. Tämä oli hyvä väylä päästä (ja joutua) jakamaan myös tunnustusta kirjoittajille.

I <3 -tunnustuksen="-tunnustuksen" blog="blog" idea="idea" ja="ja" nn="nn" s="s" t:="t:" your="your">

Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla. 

Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.

Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Terveiset Kainuusta

Kylläpäs aika rientää. Tässä välissä on luonnollisesti tapahtunut paljon. Isona suurena muutoksena on ollut muutto Vuokattiin. Saadaan olla koko perhe koossa, kun Teemu tutkiskelee maastohiihtoa loppuvuoden. :)

 

Hyvät harjoitusmahdollisuudet täällä luonnollisestikin on ihan vieressä lajiin kun lajiin. Ja hyvä niin, sillä ilmoittauduin Kalmarin kisahuumassa Tukholman maratonille! :D Otamme siellä appiukkon kanssa vähän mittaa toisistamme. Lisäksi ilmoittautuminen on pistetty sisään Joroisiin, mikä onkin varsin hauskaa, kun ikäryhmät otetaan vihdoinkin käyttöön ja pääsee kisamaan oman ikäryhmänsä mestaruuksista! Mainio ja odotettu parannus suomalaiseen triathloniin. Lisäksi olimme Maijan kanssa niin hurniossa, että sovimme menevämme Kalmariin yhdessä 2014! :)

 

Paras lenkintynkä oli eilen, kun suuntasin CC:llä Vuokatinvaaran nousuun, joka käytännössä on takapihallamme. Kävi kuitenkin niin, että tekniikka petti, sillä takakumi tyhjeni, vaikka se oli ihan uusi. Muistinpa sitten, että viime vuoden viimeiset lenkit päättyivät aina renkaan vaihtoon. Vika on siis vanteessa. No, Teemu ja Irongirl tulivat pelastamaan hädästä. Joka tapauksessa, tuntui niin hienolta taas mennä tuuli suhisten korvissa. Tosin tuntui se myös pahalta, mutta silleen hyvällä tavalla. You know. :D

 

Teemulla oli loisto kausi. Ihan mahtava ennätysparannus täydellä matkalla. Hieno kesä monella tapaa. Irongirlkin on seurannut jo useita eri urheilukisoja, kuten triathlon, avovesiuinti, maastojuoksu, maantiepyöräily ja rullahiihto. :D Kultivoitunut kisaseuraaja siis.

 

Kyllä näissä maisemissa kelpaa treenata!

 

Kesän ensimmäinen avovesiuinti takana

Moni on varmasti ehtinyt tekemään jo sen viimeisen avovesiuinnin, mutta eilen pakattiin Irongirl ja uintikamat autoon ja suunnattiin järven rantaan. Teemu jäi luonnollisesti Irongirlin kanssa ja minä pyyhälsin selälle.

Teemu antoi ohjeeksi uida (Pitkäjärvellä) poijujen muodostaman kolmion ja minä lähdin intoa puhkuen matkaan. Olinhan uinut tuon saman reitin ja vielä monta kertaa peräkkäin useaan otteeseen, aikaisemmin. Puolessa välissä matkaa ajattelin, että ihan oikeesti, mitä minä täällä teen! :D Jaksanko uida loppuun? No jaksoinhan minä ja oli kyllä mahtavaa. Ensimmäinen kerta oli lyhyt, mutta sitäkin antoisampi. Järvestä noustuani vaihdon vaatteet salamana, jottei kylmä ottaisi strategisiin paikkoihin...

Fisu

Tästä se taas lähtee. Trainerin päällekin olen jo hypännyt, asennon asennusta varten. Juoksua meinasin odottaa vielä reilusti, ei sen suhteen ole kiirettä ja parempi ottaa varovasti. Huippua! Onneksi on kesä. Parin viikon päästä matkataan Ruotsiin ja Kalmariin. Huippua sekin! :D Irongirlkin on ilmoitettu vauvauintiin.

Karavaani suuntaa Savvoon

Huomenna pieni perheemme suuntaa matkansa kohti Savoa ja tietenkin teemme pysähdyksen Joroisilla! :) Viime vuonna katselimme Maijan kanssa kisaa IM Finisher -paidat päällä (reteesti, tietenkin) ja tänä vuonna takanani on myös iso koitos, mutta siitä ei jaettu paitoja, vaan jotakin ihan muuta. :D

Teemunkin Saksan reissu oli perusreissu ja EM-kisasijoitus oli 12 (overall 14.). Hää ei kyllä ollut niin tyytyväinen, mutta onhan tässä vielä se Ruotsin kisa ohjelmistossa. Irongirl onkin jo kokenut TRI-seuraaja, sillä pari viikkoa sitten pyörähdimme Vantaan SM-kisoissa, sitten seurasimme kotikatsomossa Rothin kisaa ja nyt suuntaamme Joroisille.

Kisamakkaraa hän ei vielä osaa vaatia. Sen tarvitsee äiti. 

Kotikatsomo jännittää (vauva ottaa rennosti)

Vauva-arki pyörii ja itse alan saada jo varmuutta siihen, että osaan tässä ikäkaudessa ilmenevät asiat selvittää! :D Teemu "karkasi" Saksaan kisaamaan Challenge Rothissa EM-sijoituksista ja onkin mielenkiintoista nähdä, että mikä vaikutus on perheenlisäyksellä, kun se tulee noin kaksi viikkoa ennen kisoja. Tuleeko Rothissa ennätys vai onko kunto huipussaan vasta elokuun puolella Ruotsin Ironmanissa?! (Onneksi rakas äitini tuli mummoilemaan luoksemme tämän pakomatkan ajaksi.)

Itse haaveilen jo kovasti, että pääsen ajamaan TRI-pyörällä ja avoveteenkin olisi mukava pulahtaa! Kylläpä taidan vielä ennättää tämän kesän puolella. :) Kisat taitaa kyllä jäädä väliin, jos ei syksyllä jotakin eteen tulisi. Kovvoo hommoo on tämä "äityily", sillä paino on tippunut jo melkein takaisin kisapainoihin, vaikka liikuntaa muodostuu edelleen vaunulenkeistä ja jumpasta. Syönyt olen kyllä! :D

Tänään on kyllä todellinen triathlonin superviikonloppu, kun Saksassa mellastetaan oikein monella saralla. Frankfurtista on viime kesältä oikein hyvät muistot (Teemu 10. sija) ja siellä onkin myös useita suomalaisia, mm. Ironbirdsit, jotka levittä tietoutta Punaisen Ristin luuytimenluovuttajarekisteristä.

Irongirl on täällä

Mistä aloittaisin? Ehkäpä siitä, että Jukolan viestin paikan päällä tapahtuneen seuraamisen jälkeen tyttömme päätti, että aika on täysi. Pian olemme viikon harjoitelleet uusia asioita, kuten vaunulenkkejä. :)

Syntymästä sen verran, että yllättävän nopeasti se mielestäni meni ja positiivinen kokemus se kaiken kaikkiaan oli. Joitakin taisteluvammoja taisteluvaunuajasta pois siirtyminen aiheutti, mutta pienillä "epämukavuuksilla" ei nyt ole merkitystä. Hassusti tuo tuhisija vie melkein kaiken huomion ja välillä tuijotamme kaikki kolme toisiamme. Isi on kyllä parin "lepopäivän" jälkeen päässyt taas vauhtiin Rothiin valmistautumisessa. Joskin siinä ohjelmassa on enemmän kotitöitä kuin yleensä. :)

Palautuminen tapahtuu minusta yllättävän nopeasti, tosin uuteen, eli ei mihinkään, päivärytmiin siirtyminen vie verojansa. Olenkin ajatellut, että tämä aika mennään nyt kellonajoista välittämättä omalla painollaan. Varsinainen viisaus ja uutinen. :) Käynnissä on muutenkin Suurin pudottaja -kisa, ja huikea reilu 10kg painon putoaminen saa kiinnittämään huomiota jälleen muuttuneeseen ryhtiin. Pikkuhiljaa siis kohti omaa kehoakin.

Blogista ei tullut odotusblogia enkä ajatellut muuttaa sitä vauvablogiksikaan. :) Mutta koska aiheena on triathlon(vaimoilu), niin vauva on luonnollisesti osa tätä minun kuviotani jatkossa.

Pro Chasing The Dream In Finland

On tämä meidän elämä vaan huvittavaa. Maanantaina Teemu tuli pyörälaukun kanssa Barcelonasta ja lähti parin tunnin päästä suksien kanssa Vuokattiin. Barcelonan kisasta näin TRI-vaimon silmin (tai korvin) voin todeta, että herra otti uransa (yli 10 vuotta) ensimmäisen penaltyn (5min) pyöräilyn aikana keski-/sulkuviivan ylittämisestä. Silminnäkijähavainnon mukaan ko. kohdassa oli ollut kolme kaistaa... Jos tämä työtapaturma ja uinnin varusteisiin liittyvä hankaluus (joka on hoidettavissa) jätetään pois laskuista, niin ilmeisen hyvä kausi olisi taas tulossa.

Osittain tästä tuli mieleeni uusimman Triathlete Europen artikkeli Rasmus Henningin kirjasta "Pro Chasing The Dream". Jutussa on otteita kirjasta ja nähdäkseni kirjoitettu todella rehellisesti koskien perhe-elämää ja rakoillutta avioliittoa. Joskus tuntuu, että triathlonvaimot (ml. -miehet) eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Ja puhun nyt arvostuksesta verrattain monella tasolla. Henning toki on ns. maailmanluokan tähti, mutta se taas meinaa sitä, että mm. taloudelliset edellytykset ovat kärkeä tai huippuonnistumista tavoittelevia PRO-triathleetteja paremmassa kunnossa. Luultavasti. Suomessa PRO-triathleetit tasapainoilevat nuoralla. Edellytyksiä läpilyöntiin löytyisi, mutta miten saada kaikki potentiaali esille, kun talvi on pitkä, varusteasiat pitää hoitaa, toimeentuloa tulee opiskelusta, osa-aikaisista töistä tai "puolisolta" sekä rapiat päälle tukijoilta ja lisäksi parisuhteissa elävät taiteilevat yhteisen tulevaisuuden kanssa saati sitten perheen. Puhumattakaan tietysti siitä, että mistä löytää pätevä valmentaja. Luotettavia yhteistyökumppaneita ei myöskään kasva joka oksalla.

Meillä vuosi ja arki pyörii triathlonin ympärillä ja sen ehdoilla. Kisat ja leirit tulevat keskustelun jälkeen synkronoituun kalenteriin ja sen mukaan sitten eletään. Nyt lapsen syntymän tienoilla on minulle entistä selvempää, että minun (mm.) urheilulliset "tavoitteet" ovat toissijaisia ja selkiytyvätten sitten, kun arki saadaan pyörimään. Tähän saakka on myös ollut selvää, että toisen meistä on käytävä töissä, jotta toinen voi keskittyä huippu-urheiluun. Töissä nyt on suurimman osan käytävä muutenkin, mutta sulkee tämä pois mahdolliset alan vaihtamiset ja jatko-opinnot. Palaan tuohon Henningin kirjaan ja siihen, kuinka hänen vaimollansa otti kovemmalle tieto epäonnistumisesta kuin urheilijalla itsellään. Urheilija olisi tarvinnut tukea kotona huonosti sujuneen kisan jälkeen, mutta vaimo ei siihen kyennyt, koska hänestä tuntui hän on uhrannut niin paljon miehensä uran eteen laittamalla henkilökohtaiset tavoitteensa ja halunsa taka-alalle. Syyt tähän olivat varmasti moninaisemmat.

Korostan, että minä en koe asiaa aivan noin, mutta ymmärrän kyllä mitä Henning tarkoittaa. Teemun huonosti mennyt kisa on minulle ainakin ihan yhtä iso pettymys kuin se on Teemulle itselleen. Tiedän, mitä siihen saakka on vaadittu, mitkä ovat henkiset panostukset, rahalliset menot ja suuremmassa mittakaavassa, mitä ratkaisuja on vaadittu elämässä, jotta koko leikkiin lähteminen on ollut mahdollista. Minulta suuri hatunnosto ammattilaisillemme ja heidän tukijoukoilleen. Tärkeitä ovat nämäkin hommat. 

No joo, hönöt Vichyssä viime kesänä.

Fisu kuivalla maalla

Olen ollut nyt kaksi viikkoa äitiyslomalla ja saanut ihan uudella tavalla liikunnoista taas kiinni! Kuntosalilla on heiluttu ja uimassakin käyty ihan urakalla. Lisäksi lenkkeilyä olen harrastanut ja mikäs harrastaessa, kun luonto tarjoaa vihreää sen lukemattomissa eri muodoissa! Tiistaina pääsin katsomaan HelTrin duathlonia ja vähän siinä sivussa toimitsemaankin, sillä Teemu aukaisi konettansa sunnuntain kisaa varten. Hää lähti tänään Barcelonan Challengeen. Kauden ensimmäinen kisa on aina jännä paikka ja antaa paljon vastauksia sekä suuntaviivoja kauden pääkoitoksia ajatellen.

Olen kyllä ollut onnekas, kun suurimmilta hankaluuksilta olen (toistaiseksi ainakin) välttynyt. Saattaa olla, että uinnit on nyt uitu, sillä pienen operaation seurauksena minulla on viikon ajan tikkejä ihossa ja lääkäri oli sitä mieltä, että ihan lopussa voisi (minun tapauksessani/tilanteessani) heittää uinnin vähäksi aikaa telakalle. Ehtiihän tuota altaaseen ja järveen myöhemminkin kesällä.

Eilen käytiin Kuusijärvellä uimassa. Tai no, siis, minä tamppasin lampea ympäri. Ei viitsitty toteuttaa ideaamme reiän leikkaamisesta vatsan kohdalle vanhaan märkäpukuun! :D

Kalakkilaivan kapteeni ja kuivakka ukko

Eilen käytiin Teemun kanssa uimassa Märskyssä. Oltiin varmasti näky, kun toinen oli melko kuivassa kunnossa ja ruskettuneena leirin jälkeen ja toinen (eli minä!) maha pystyssä valkoisena kuin kalakkilaivan kapteeni. Uinti on tosiaan ollut se tolkuissa pitävä liikuntamuoto, jota voisi vielä harjoitteluksi sanoa, mutta nyt kun Höperö-vauva on ymmärtänyt, että mihin suuntaan itsensä tulee tarjota, jotta joskus odotettu lopputulos tällekin vaiheelle saadaan, niin uintikin (varsinkin vapari) on muuttunut sopimattomaksi! Nyt kyllä vähän liioittelin, sillä pulliksella uinti sujuu kyllä ja rinuli onnistuu myös. Joskaan rinulia pitää uida todella ajatuksella, sillä näiltä polvilta on jo vuosia sitten kielletty ko. potku. Muuten tässä kyllä vielä liikutaan ja tingitään sitten "vauhdista".

Tiistaina pelattiin firman naistenmestaruudesta pöytäjääkiekossa. What a nerd! 1,5h tuntia putkeen peliä ja minun eväät olivat todella syödyt siinä vaiheessa. Lisäksi en osaa pelata istueltaan, joten silloin selkä on koko ajan hieman kumartuneena pelipöydän ylle. Tuloksena kuitenkin toinen sija ja vastustaja vei kullan otteluvoitoin 2-1. Puolustuksekseni on sanottava, että en meinannut nähdää enää keppejä vatsan alta! ;D

Viimeinen työpäivä on tuleva maanantai. Työrukkaset on jo melko höllässä.

Huomaatteko epäkohdan BAD-esimerkistä? Kuva on kirjasta Safe Baby Pregnancy Tips.