sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. luukku

Ajattelin, että pidän joulukalenteria blogissa, eli uusi teksti joka päivä jouluun asti. Että semmoista iloa sitten täällä luvassa! :D

Teemu on Rukan maailmancupissa ja ilman lastenhoitajaa treenit jäivät vähäisiksi viikonlopun osalta, mutta sellaista on elämä. Perjantaina juoksin töihin ja tänään tein 30min "jumpan" illalla. Se on tehokas setti, jossa käydään kaikki läpi, mutta pääpaino on keskivartalossa. Välineinä toimii harjanvarsi ja jumppapallo, joka sittemmin joutui onnettomuuteen erään koiran tiimoilta, niin korvaavan vehkeen virkaa toimittaa kahvakuula.

Nyt alkavalla viikolla suuntaamme Savoon, joten pääsemme treenaamaan yhdessäkin. Joskin aavistelen, ettei siitä mitään hauskanpitoa seuraa vaan armotonta palautetta ja ehkä pienimuotoista suutahtelua allekirjoittaneen osalta. Olen niin kypsä!

Seuraavaksi täysin satunnaisia kuvia, olkaa niin hyvät:

Lannistunut jumppapallo.

Kurainen, yllättynyt naama. Suorilla kokoukseen? Työmatkatempon varjopuolia. Onko tää nyt selfie? Vai duckface?

Tämän tornin olen valehtelematta kasannut satoja kertoja. Onneksi se on kaunis.

2 kommenttia:

  1. Luulisin kuitenkin että tuo on sparrow face..? Älä putoa kehityksen kelkasta.

    VastaaPoista
  2. Sparrow face! En ollut kuullutkaan tästä! Olen tainnut jo pudota kehityksen kelkasta...

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!